RÖNSY, köynnöstarha taidemuseon kupeessa
OUTs – teoksia kaupunkitilassa osana Ars Liberan kesänäyttelyä Hule
Kuopio, Kauppakatu 35, 10.6. - 20.10. 2003
Talvella 2003
Kesällä 2003
|
Hallanvaaran mentyä ohi taiteilija ryhtyi kasvattamaan humaloista köynnöstarhaa taidemuseon kupeeseen, suljetun sisäänkäynnin ympärille. Teos oli kehtolaulu Ruususen uneen (remonttiin) vaipuvalle taidemuseolle ja kunnianosoitus Hugo Simbergin maalaukselle Kuoleman puutarha, sen ajatukselle herkän ja hauraan vaalimisesta. RÖNSY eli tiiviissä vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa, se kasvoi sään ja ihmisten ehdoilla. Taiteilija-puutarhuri korjasi syntyviä vaurioita ja vaali köynnöstarhaa parhaansa mukaan. Tarha kehkeytyi hetki hetkeltä läpi kesän synnyttäen keskelle kaupunkia viheriöivän lehtimajan. Tunnetusti vihreys auttaa ihmisiä hengittämään: kasvit käyttävät hyväkseen ilman hiilidioksidia, sitovat pölyä ja ilman epäpuhtauksia ja erittävät happea. On myös osoitettu köynnösten vähentävän melua ja vihreyden lisäävän mielenrauhaa, esteettisistä elämyksistä puhumattakaan.
Tarhan pääkasvina oli rakennuksen jugend-tyyliä mukaillen japaninhumala, sen kaverina suomalainen humala. Sivukasveina olivat intiankrassi (köynnöskrassi), kurpitsat ja imukärhövilliviini. Kurpitsalajikkeita oli moneen makuun, mm. turkkilainen turbaani, mandarin, intiaanikurpitsa Lakota ja afrikkalainen kurkku. Suurin osa tarhan kasveista oli itse kasvatettu siemenistä, joista ensimmäiset oli kylvetty maaliskuussa. Ruukut valmistettiin yhteistyössä Kuopion muotoiluakatemian keramiikkaosaston kanssa, tekijöinä Irina Kaarna, Anniina Mehtälä, Hanna Mikola, Paula Noponen, Tiina Pitkänen ja Laura Åkerfelt. Multa saatiin kaupungin puutarhalta ja hyviä neuvoja kaupunginpuutarhuri Erkki Oinoselta. Tukirakenteiden laatimisessa avustivat Matti Rissanen ja Jussi Toivanen Kuopion taidemuseolta, ja koko henkilökunta antoi käytännöllistä ja henkistä tukea puutarhan hoidossa.
Alussa jännitti pari yötä saako tarha olla rauhassa. Pelko oli turha, sillä mitään vahinkoa ei tehty, mitä nyt joku väsynyt kulkijä särki kaljapullonsa rappusille. Tarha kasvoi onnellisten tähtien alla kesäkuusta lokakuuhun, jona aikana ohikulkijoiden kanssa syntyi pitkiä ja lyhyitä keskusteluja puutarhanhoidosta ja elämästä. Tässä muutamia kommentteja tarhasta: Kukkaa pukkaa! Kasvit on varmaan jotenkin pyhiä kun niitä ei revitä. Onpas kaunis! (Matti-apulainen:) Ai minäkö? Tämä on hieno, kaunis ja kaikki ylisanat päälle! Ehottomasti hieno juttu, ehottomasti tää pitää laittaa joka vuosi. Oikeen vanhan ajan kasveja! Voi että, en oo ennen huomannutkaan tätä paikkaa, noita kiekuroita. Että on hienoja nää vanhat talot, niitä pitäisi olla. Sinunko tämä on talo? Nuo ruukut, nehän on jokainen erilainen! Ja värit, että ei liikaa erotu mutta huomaa. On se hyvä että on näitä tämmösiä meiän tavallistenkin ihmisten keskuuvessa. Hieno idea, voisi itsekin laittaa talon päähän, kiitos. Pitää tulla oikein taiteilijalle sanomaan että koko kesän oon ihaillut. Hieno köynnösviidakko! Kerää hedelmät pois, ettei kukaan ota! (En kerännyt, kukaan ei ottanut) Kas kun ei ole kerätty. Eikä rikottu. Onkos tämä teidän talo? Sinustahan tulee puutarhuri! (sanoi puutarhuri) Kiva että on kansalaisille tällaista. Siinä on ollut kova työ, kiitoksia vaan!
Köynnöstarha lokakuussa Paljoista kiitoksista huolimatta kokemus ei ollut puutarhurille pelkästään positiivinen. Hallanvaaran tunsi ytimissään sekä alkukesällä että syksyllä, ja oman voimattomuutensa sen edessä. Yö 3-4.9. meni hallaa torjuessa, aseina kynttilälyhdyt ja kannuittain lämmintä vettä. Kapakasta poistuva kommentoi: "Miks sä yöllä kastelet?" Kasvihuoneilmiön tunsi kehossaan kesän paahteessa ja syksyn lämmössä, ja taas oman voimattomuutensa. Mutta enemmän oli haltioitumisen hetkiä kun koki tekevänsä sujuvaa yhteistyötä luonnon kanssa, osallisena sen kiertokulkuun. |
